lauantai 5. syyskuuta 2015

Hyppyjä, hyppyjä, hyppyjä

 Vihdoin ja viimein kuvapostaus meidän ratsasteluista on valmis! On ollut hirveä kiire koko ajan joten pääsin vasta nyt istumaan koneen ääreen ja kirjoittelemaan. Yritetään kuvata Marisan kanssa mahdollisimman pian kysymyspostauksen toinen osa. Aijemmin ei olla päästy kuvailemaan, koska ollaan oltu kipeinä ja käymässä kotona ja nyt ollaan töissä SRK:ssa.
 photo DSC_0134_zpsjh1qywr2.jpg  photo DSC_0181_zpsbfoafqk4.jpg  photo DSC_0187_zpsjvtsloql.jpg Ollaan Kambon kanssa saatu kuvaaja paikalla aina kun ollaan hypätty (yhdestä kerrasta ei tullut onnistuneita kuvia) ja kerran sileälle ratsastukseen. Poni on alkanut liikkumaan aivan eri tavalla kuin vuosi sitten ja oon niin iloinen, kun tuntuu, että vihdoinkin kehitytään johonkin suuntaan. Lisäksi Kambo rakastui maastoesteiden hyppäämiseen! Kambo joutui nyt siirtymään yöt sisälle, kun alkaa olla sen verran viileää. Nyt pitäisikin madottaa ja raspata tuo poni. Onnistuin myös putoamaan Kambon kaulan yli eräs päivä, kun käveltiin ja yritin samalla selästä käsin kiristää tai löysätä piuhoja ja tasapaino petti ja putosin maahan kuin hidastetussa filmissä :D
 photo DSC_0255_zpsjnumw1km.jpg  photo DSC_0294_zpsyqfjd6xg.jpg  photo DSC_0298_zpsnm03p1ua.jpg Onnistuin eilen loukkaamaan pyörän kanssa häntäluuni, tänään pitäisi kumminkin mennä ratsastamaan, koska ponilla on ollut niin vapaa viikko.. vain maastoiluja ja vapaapäiviä, koska meidän kenttä on muistuttanut enemmänkin vesilammikkoa kuin ratsastuskenttää.
 photo DSC_0306_zpsrk0m0vmp.jpg  photo DSC_0348_zps3t2rqjdc.jpg  photo DSC_0369_zpssohwwofc.jpg Meillä oli joku aika sitten hevosen anatomian & fysiologian tentti, josta odottelen numeroa tällä hetkellä.
 photo _MG_6137_zpszekrnbk8.jpg  photo _MG_6215_zpsuxbomphv.jpg  photo _MG_6234_zpsaaymkikb.jpg Kävin myös alkuviikosta kotona moikkaamas kaveria ja tallilla hevosia. Lähdin maanantaina aamulla ja tulin jo seuraavana päivänä takaisin opistolle. Ärsyttävää, kun ei voi pidemmäksi aikaa lähteä minnekkään, kun poni pitää kumminkin joka päivä käydä katsomassa. On se kyllä täysihoidossa eli periaatteessa ei tarvitsisi, mutta haluan omin silmin nähdä, että ponilla on kaikki ok.
 photo _MG_6252_zpsfnkrkkii.jpg  photo _MG_6306_zpsn4udpaaj.jpg  photo _MG_6751_zpsiaqmyq22.jpg Opistolla alkaa todennäköisesti pian pyörimään keskiviikkokisat, joissa olisi tarkoitus alkaa Kambon kanssa käymään. En malttaisi millään odottaa, että päästään taas kisoihin!
 photo _MG_6791_zpswpxyu3zx.jpg  photo _MG_6792_zpsitnmv3x2.jpg  photo _MG_6796_zpst1itsiy0.jpg Ollaan tämä viikonloppu to-su töissä suomenratsujen kuninkaallisissa. Mun hommiin kuuluu tulospalvelu ja tuomaritorni. Tulospalvelussa laitetaan kouluratsastuksen pöytäkirjoista numeroita koneelle ja sitten tulostetaan vielä se paperi. Luokan lopuksi haetaan aina tuomarin allekirjoitus ja viedään papereita kansliaan. Tulospalvelussa on aika pitkästyttävää, kun joutuu vain istumaan ja odottelemaan yhdessä pienessä huoneessa pöytäkirjoja ja kirjoittelemaan numeroita. Tuomaritornissa ollaan sihteerinä tai otetaan aikaa. Eilen toimin sihteerinä eli merkkasin paperille miten jokaisen esteen numeron kohdalle tuliko puhtaasti vai tiputtiko..yms. Tuomaritornissa on paljon mielenkiintoisempaa ja oikeasti kivaa, kun näkee samalla ratoja toisinkuin tulospalvelussa.
 photo _MG_6803_zpsp2rwymds.jpg  photo _MG_6811_zpsbfcfpiia.jpg  photo _MG_6820_zpsdspwozu0.jpg Tässä vielä lopuksi videota meidän ratsastuksista.

4 kommenttia:

  1. Näyttääpäs Kambo liikkuvan ja hyppäävän hyvin! Kiva saada näin paljon materiaalia ratsastuksista :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ja hienoja kuvia! Varsinkin toi eka kuva on tosi upee :)

    VastaaPoista